Skip to main content

”On kaksi tapaa laajentaa bisnestä. Tutki, missä olet hyvä ja laajenna siitä. Tai määrittele mitä asiakkaasi tarvitsevat ja työstä siitä askeleet taaksepäin nykyhetkeen, millaista uuden oppimista se vaatii.”- Jeff Bezos, Amazon

Lomalla käteeni tarttui yliopiston kirjastosta Sunil Guptan uutuusteos ”Driving digital strategy – A guide to reimagining your business”. Kirjan sanoma oli mielenkiintoinen – lohdullinenkin myös tavallisten yritysten näkökulmasta. Vaikka ilmassa on paljon hypeä disruption ja transformaation ympärillä ja Facebook ja Amazon jatkavat kasvuaan, niin Gupta kertoo kirjassaan, miten muuttuva ekosysteemi tuo lukemattomia mahdollisuuksia myös perinteisimmille yrityksille. Ihan yksisarvinen, unicorn start-up ei tarvitse olla. Jo oman liiketoiminnan uudelleen keksiminen auttaa eteenpäin, miten hyödyntää olemassa olevia resursseja ja löytää alueita, mihin uutta osaamista voi lähteä kasvattamaan, ja miten saada yrityksen organisaatiokulttuuri tukemaan muutosta.

Muutos lähtee näistä askelista Guptan mukaan:

  1. Kuvittele liiketoimintasi uudelleen
  2. Arvioi arvoketjusi uudelleen
  3. Tavoita asiakkaat uusilla tavoilla
  4. Rakenna organisaatiosi uudelleen

Kohti unelmabisnestä

Liiketoiminnan uudelleen kuvittelu lähtee liikkeelle peruskysymyksestä: Missä liiketoiminnassa me olemme mukana? Miten tuottaa ja luoda arvoa? Liiketoimintaa kannattaa lähteä määrittelemään  asiakkaiden ympärille, ei tuotteiden tai kilpailijoiden perusteella.

Digiviidakossa halpa hinta tai tuotteiden erilaistaminen ei enää riitä kilpailuedun saavuttamiseen  Michael Porterin (2014) mukaan. Gupta nostaa esiin ilmaisten tuotteiden ja verkoston vaikutuksen vahvan kilpailuedun tarjoajana. Liiketoimintamalli rakennetaan usein jonkun ilmaisen freemiumin ympärille, ja liikevaihto tulee siihen liittyvistä palveluista. Hyvä esimerkki Guptan nostamasta razor-blade-liiketoimintastrategiasta on New York Times, joka sai aikaisemmin katettua maksuttomat verkkouutiset mainostuloilla, mutta niiden vähennyttyä se on saanut taitavalla maksumuuripolitiikallaan lisää digitilaajia. Sama trendi on nyt käynnissä Suomessakin.

Miten yritys voi sitten löytää uusia malleja tuottaa arvoa?

Painopisteenä on muutos tuotteesta palveluksi, Product-as-a-service. Saadaanko siihen tuotua elämystä, analysoitua asiakasdataa uudella tavalla tai tuotettua asiakaskeskeisiä innovaatioita? Ja mitä se vaatii organisaatiolta? Tuoreessa kirjassani Menesty digimarkkinoinnilla olen kuvannut, miten digiajassa voi rakentaa uusia liiketoimintamalleja asiakkaan tarpeiden pohjalta.

Alustamallit jatkavat kasvuaan. Ne lisäävät myyjien saavutettavuutta, luovat paremmin arvoa kuluttajille, laajentavat markkinoiden kasvua, lisäävät skaalautuvuutta, sitovat vähemmän pääomia ja mahdollistavat innovaatioita.

Näin alustamallia voi kehittää liiketoiminnaksi:

  • kasvattamalla kriittistä massaa,
  • kehittämällä tai hankkimalla alustateknologian,
  • kohdentamalla tiettyyn ryhmään ensin,
  • tarjoamalla alustan toiselle osapuolelle etuja, niin että se lisää kysyntää alustan toisella puolella,
  • Freemium-mallilla saadaan käyttäjät omaksumaan alustan käyttö.

Vaikka alustamalli ei ratkaisekaan kaikkien yritysten liiketoimintahaasteita, niin jotain ideaa siitä kannattaa poimia matkaan. Vaikka oma bisnes olisi ihan jumissa, niin aina kannattaa miettiä, millainen olisi oma unelmabisnes, ja lähteä kasvattamaan sitä kohti unelmaa askel kerrallaan.

Konkreettisia työkaluja muutokseen ja innovointiin löytyy myös kirjastani Menesty digimarkkinoinnilla. Painokoneet raksuttavat kirjani uutta painosta, kun ensimmäinen painos on lähes loppuunmyyty muutamassa kuukaudessa.

Seuraa myös blogiani, kirjoitan liiketoiminnan kehittämisestä, markkinoinnista ja luovuudesta. Näin kevään korvalla taas pursuan uusia aiheita, vaikka blogiartikkeleita on talven aikana syntynyt harvemmin. Kirjan julkistamisen jälkeen olen saanut kiertää kertomassa kirjan teemoista laajalti. Markkinointipäällikön päätyöni lisäksi olen päässyt myös perehtymään verkkokauppabisnekseen ecommerce designerina MyCashFlow-verkkokauppa-alustoja kehittävässä Pulse 247-yrityksessä.

Jos haluat napata itsellesi vielä kirjani ensimmäisen painoksen, niin tee se pian. Blogini lukijana saat Kauppakamarin kirjakaupasta kirjastani 10 %:n alennuksen koodilla KKALE10. Löydät lisätietoa kirjastani täältä!

Seuraa somekanaviani Facebookissa, LinkedIn:ssä, Twitterissä ja Instagramissa.

Lähde: Sunil Gupta. 2018. Driving digital strategy – A guide to Reimagining your business. Harvard Business Review Press. Boston. 267 s.

Copyright: Minna Komulainen

Minna Komulainen (TkT, KTM) toimii markkinointipäällikkönä mediassa (www.linkedin.com/in/minnakomulainen). Hän bloggaa digimarkkinoinnista, luovuudesta ja yrittäjyydestä digitaalinenliiketoiminta.fi-blogissa. Vuodenvaiheessa ilmestyi hänen uusin tietokirjansa Menesty digimarkkinoinnilla.

Leave a Reply